Tiistai 7.2.2012 klo 11:21 - kl
Tervehdys! Uusi vuosi on jo kovaa vauhtia käynnistynyt. Allekirjoittaneen osalta vuosi tuo taas uudenlaista näkymää. Työ Prizztechissä jäi taakse. Vuodesta jäi mieleen mukavat työkaverit, haasteellinen toimintaympäristö eikä vähäisimpänä ylempi Amk-tutkinto hyvinvointiteknologian saralta. Näin ollen myös puhelimella saa jälleen minut paremmin kiinni.
Tämän vuoden haasteisiin kuuluu kehittää Jacuzzin toimintoja. Kehittämistoimenpiteisiin kuulunee facebook-sivuston käynnistäminen sekä tilojen kehittäminen entistä toiminnallisemmaksi. Karier Oy:n muista toiminnoista kehittämisprojekti H.E.L.P- jatkuu ja sen puitteissa suuntaankin huomenna Saksaan kokoustamaan. Vuosi 2012 tuo taas paluun myös pesäpallon pariin. Tällä kertaa se tapahtuu pelinjohtajana naisten parissa. Vuoden kohokohta tulee olemaan voiton hakeminen Porin pesäpallopyhätöstä;)
|
|
Ei kommentteja.
|
Torstai 26.1.2012 klo 10:56 - kl
Sivujen sisältöä on tarkenneltu mm. hinnastojen osalta.
Vuoden 2011 aikana uusittiin biljardin
|
|
Ei kommentteja.
|
Tiistai 10.1.2012 klo 9:32 - kl
Sivuilla on tapahtunut joitain selittämättömiä muutoksia. Sivuja on hävinnyt, kuten esimerkiksi hinnasto. Sivut ovat nyt selvittelyn alla, jos se aiheuttaa lukijoissa ihmetystä. Palaan asiaan pikimmiten. Kari
|
|
Ei kommentteja.
|
Perjantai 26.8.2011 klo 10:35 - kl
Sivuille sisääntuloa on välillä mukava tarkastella. Jacuzzi- allas- ja saunatilat saattaa olla monille yllättävän vaikea nimi. Tässä muutamia esimerkkejä miten tiloja on hakukoneista haettu:
jakuzzi, jacuzziu, jacuzzin saunatilat , jcuzzi pori, jacuzzin vuokraus, JACUZ.PORI, jacucci pesuallas, jacuzzi', jacuzzzi, pori jacucci, jacucci saunatila, jakuzzi kari löytökorpi, jaccuzzi tila, jacuzzi tila, valtakatu pori jazzuci, karier oy/ jacuzzi pori, jacuzzi; pori, Pori Jacuzzi, jacuzi hinnasto, porijaguzzi, jacuzzi antinkadulla, jacuuzzi, jacussi-allas ja saunatilat pori, jacuzzi ppori, jacucci +sauna +pori, jacussi ja saunatila pori, jaczuzi, jakutzzi pori, jaguzzi sauna pori, jcuzzi, jaccuzi antinkatu 8, jacuxxi pori, karirer, sjacuzzi pori, jaccusi hinta, jaguzzi saunatilat, jaccuzzi-saunat, jaguzz pori, jacuzz, pori, jazzuci saunatila, www.jacuzz.fi, jacuzzi+antinkatu, kariör, jajuzzi, pori jaquzi, karier jazucci, jacuzzi saunatila pori, saunatilat,pori jazuzzi, Jacuzzi poir, saunatila jaccuci, KARINER.FI, jaguzi pori, yakuzzi pori, jacuzzio, pori jacuzi, jazucci,pori, pori yacusci, jacutsi pori, jacuzzi alla pori, jacussi, januzzi pori, jacuzzine pori, jauzzi, Jacuzzi-, jacuzzi allas antinkatu, pori sauna jacuzzi, yacuzzin pori, pori jacyzzi, krier oy, jazzusi pori, jaqqutsi vuokraus, jaguzi, jakuzi vuokraus, jacutci allas, www.jagutzzi.fi , jacuzza, jacucci, jakuzzi-allas, jaquzzi + pori, jaguzz saunatilat, jazcuzzi pori, saunatila jaguzzi
Monta versiota sanasta jacuzzi;)
|
|
Ei kommentteja.
|
Maanantai 20.6.2011 klo 13:18 - kl
Biljardipöytään on vaihdettu uusi verka ja huollettu muutenkin. Pöydästä tuli kuin uusi. Olen monasti miettinyt että minne ihmeeseen häviää liituja. Välillä tuntuu että ei pysty niin paljon liitua ostamaan kuin sitä häviää. Huollon yhteydessä avattiin pöytä. Pohjalta löytyi 36 kpl liituja... Eipä tarvi vähään aikaan ostaa lisää..
|
|
3 kommenttia
.
|
Torstai 7.10.2010 klo 9:38 - kl
Sanoin en tunnusta kirjoittaa Juicekin yhdessä suositussa laulussaan eräänlaisena kunnianosoituksena suurelle sanoittajalle. Junnu Vainio kuuluu suosikkeihini. Junnun oivaltavat riimitykset ja tuhannet sanoitetut(n. 2400 ) suomalaiset laulut kolahtavat. Jos vanhoista suomalaisista lauluista löytyy oivaltava sanoitus, olen monta monituisen kertaa saanut huomata, että ”ai tässä onkin Junnun sanat!” Huomasin kirjakaupan ohi kävellessäni ikkunassa mielenkiintoisen kirjan Junnun kuva kannessa. Kirja on Laura Henrikssonin kirjoittama Aivan kuin mainingit sois(Tammi 2009). Kirjailija analysoi kirjassa Vainion tekstejä, teemoja ja laulunkirjoittamistapaa. Kirja kolahti niin että se oli suorastaan pakko ostaa ja ahmia sitä koko pitkä ilta. Seuraavassa lainauksia kirjasta:
Albatrossi on vakavasävyinen kappale, jossa Juha käsittelee ikääntymisen ja vapauden teemoja. Laulu kertoo vanhenevasta miehestä , joka miettii elämänsä kulkua. Miehen elämänkaari on edustettuna useissa Vainion teksteissä mutta Albatrossi nostaa Vapauden ja Haaveiden teeman esiin. Kun laulaja saa kuulla että Tornator-laiva on romutettu, hän samastuu tilanteeseen vahvasti. Mies ymmärtää ettei hän voi enää palata lapsuutensa haaveeseen. Omissa ajatuksissaan rannalla aamunkoitteessa istuessaan hän näkee taivaalla lentävän naurulokin. Vanhoissa tarinoissa kerrotaan että albatrossit ovat merimiesten sieluja, mutta kertoja katselee taivaalla kaartelevaa lintua ja ajattelee, että haaveiden romahtamisesta katkeroituneella ihmisellä on naurulokin sielu. Silloin hän viimein ymmärtää, että lapsuudenunelman kariutumisen ei tarvitse merkitä sitä, että hänen koko loppuelämänsä olisi tuomittu epäonnistumaan. Unelmista ei tarvitse luopua kokonaan, vaikka elämä ei etenisikään lapsuuden haaveiden mukaan. Tuhansia kilometrejä lepäämättä liitävä albatrossi on voimakas vapauden symboli. Albatrossin ja naurulokin vertaaminen tuo dialektisuutta ja dynamiikkaa. Naurulokki on kuin albatrossin tyylitelty karikatyyri. Naurulokin hahmo saattaa jäädä kalpeaksi ja koomiseksi varjoksi esikuvastaan mutta se saattaa myös kasvaa albatrossin tasolle.
Sellaista elämä on, on ymmärtäväinen kappale, joka on osoitettu oman elämänsä suuntaa etsivälle nuorelle. Laulaja haluaa kertoa, että vanhempikin ihminen kohtaa vastoinkäymisiä ja miettii samankaltaisia ajatuksia kuin hän itsekin. Laulaja toteaa että elämä tuo eteen pettymyksiä sekä nuorella että vanhalla iällä, mutta pohjimmiltaan myös keski-ikäinen tuntee ja kokee asiat samalla tavalla kuin nuori, sillä ihminen muuttuu ja etsii itseään aina. ” Sä et usko mua nyt mutta lupaan sen vielä unelmoi myös nelikymppinen".
Junnun sanomallisten ja vakavampien tekstienjoukosta löytyy myös mukaansatempaavia tarinoita, eräänlaisia kupletteja. Alkuaikojen ja omaan elämäänsä liittyneen hulvattoman alkoholinkäytön seurauksena on syntynyt osuvia ja kuvaavia lauluja alkoholinkäytön riemuista ja suruista. Kauhea Kankkunen, Votkaturistit ja monet muut kertovat osuvasti suomalaisesta juomaperinteestä. Henriksson kertoo ja analysoi kirjassa tekstejä mukaantempaavalla tyylillä joka saa kaivamaan junnun levyt ja kuuntelemaan sanomat ja oivaltavat riimitykset lauluista aina uudelleen ja uudelleen. Suosittelen lämpimästi.
|
|
Ei kommentteja.
|
Maanantai 13.9.2010 klo 11:31 - kl
Jacuzzin syksy on käynnistynyt kiivaalla tempolla. Varauskalenteri näyttää etusivulla kiitettävästi punaista. Vesiliikuntakausi on käynnistynyt ja tiloissa aloitti hierojana Hyvinvointicenterillä aiemmin hieronut Timo Hämäläinen. Yrittäjänä minulla alkaa viides vuosi Jacuzzi-allas ja saunatilojen pyörittäjänä. Karier Oy on lisäksi ollut tänä aikana osallisena lukuisissa muissa lähinnä sosiaali- ja terveysalan toiminnoissa. Kansainväliset kehittämisprojektit ovat löytyneet osaksi toimintoja. Euroopanlaajuinen verkosto on kattava ja tänäkin syksynä projektihauissa Karier Oy oli mukana siten että ainakin yksi hanke käynnistyy vuodenvaihteessa.
Social Return, NFBA, sekä Learning Hospital-hankkeet saateltiin loppuun kevään ja kesän aikana. Lisäilen kuvia ja juttua hankkeista syksyn aikana sivuille.
Minua henkikökohtaisesti viime vuoden aikana työllisti Ulvilan Pesä-Veikkojen myös päävalmentajuus. Pesiskausi Ulvilassa oli vaikea ja raskas. Sitä se oli myös itselle. Rehellistä lienee kuitenkin todeta että joukkue oli sarjan huonoin. Ratkaisevinta UPVn putoamisessa ehkä oli se että kehittymistä joukkueena ja yksilöinä ei tapahtunut. Se oli varmasti itselle raskainta, oman työn jälki ei realisoitunut vaikka mielestäni kyllä harjoittelimme riittävästi sarjaan. Ehkä oli myös niin että yhden vuoden harjoittelu ei riitä jos laadukasta harjoittelua ei ole taustalla tarpeeksi.
|
|
3 kommenttia
.
|
Maanantai 6.9.2010 klo 14:03 - KL
|
|
Ei kommentteja.
|
Torstai 18.2.2010 klo 15:09 - kl
Viime viikon lopulla isännöin vieraita Itävallasta. Porissa käymässä oli 3 kpl lääkäreitä Bruck an der Murista. Vierailu liittyy Leaning Hospitals- hankkeeseen, jossa käydään tutustumassa eri maiden sairaalaympäristöihin ja niiden hyviin käytänteihin. Vierailimme keskussairaalassa sekä Porin Lääkäritalossa. Käynti oli hyvin antoisa vieraille ja käteen jäi oppia sekä julkisesta että yksityisestä terveydenhuollosta Suomessa. Mitä muuta voi Porissa talvella näyttää vieraille? Itse olen aina arvostanut sitä kun olen muussa maassa vierailulla että näytetään omaa kulttuuria ja omia erikoisuuksia. Porissa se tarkoittaa porilaisen syömistä grillillä sekä seisomakatsomoa Ässien pelissä. Ikäväkseni en itse noroviruksen kourista päässytkään kiekkopeliin mutta kuulin että hankaluuksia oli tuottanut kääntää seisomakatsomon huutoja englanniksi (mm, v***n vinkuheinä).
|
|
4 kommenttia
.
|
Keskiviikko 10.2.2010 klo 15:12 - kl
Vesijumppanaisten tietotoimisto kertoi kiintoisan tarinan vanhemmasta rouvasta, joka huristelee pitkin katuja rollaattorillaan Porin keskustassa. Hän hoitaa itse kaikki kauppareissunsa ja muutkin asiansa. Kun joku oli kysynyt häneltä että minkä verran ikää nyt on oli rouva todennut:" kahta vaille sata". Tieto rouvasta kertoo myös se että hänellä on kiinteistöjä ym omistusta. Veroilmoitukset hän täytti itse vielä viime vuoteen asti.
|
|
Ei kommentteja.
|
Maanantai 25.1.2010 klo 16:42 - kl
New Found Basketball Approach on turkkilaisten ideoima ja kehittämä urheiluseuran kehittämisprojekti. Koripallo toimii jonkinlaisena pilotointimuotona projektille, koska se on Turkissa erittäin tärkeä urheilumuoto. Roolini on projektissa tarjota pedagogista apua verkko-opintojen kehittämisessä. Verkko-opinnot ja alusta on saatu valmiiksi. Monien vaiheiden jälkeen.
Mitenhän sen nyt kauniisti sanoisi, projektissa on tullut rautaisannos turkkilaisuutta lienee sopivasti ilmaistu. Turkkilainen projektinhallinta ja asioiden hoito on lievästi sanoen hieman erilaista kuin meillä Suomessa.
Hieno kokous oli kuitenkin Roomassa. Tai kokous oli olankohautuksella ohitettu mutta hotelli oli 300 metrin päässä Colosseumista. Mahtava näkymä hotellin kattoterassilta yli koko Rooman.
Turkki on kehittyvä maa ja Euroopan Unionin on hyvä pitää suhteet kunnossa sinne päin. Turkki toimii EU:lle hyvänä porttina islamilaiseen maailmaan. Mutta sanokaa mun sanoneen, Turkista ei ikipäivänä tule Euroopan Unionin jäsenmaata.
|
|
4 kommenttia
.
|
Torstai 21.1.2010 klo 10:49
Kurkkasin jälleen pitkästä aikaa blogia ja totesin että on aika käynnistää kirjoittelu uudelleen. En lupaa määriä mutta pyrin ainakin kirjoittelemaan hieman enemmän kuin viime aikoina on tapahtunut.
Otetaan ensin katsaus viime vuoteen ja projektimaailmaan. Viime vuoteen mahtui projektireissut Latviaan, Italiaan, Turkkiin, Ruotsiin, Islantiin, sekä Italiaan ja Turkkiin uudelleen. Yhteensä reissuissa kului n. 30 vrk.
Aloitetaanpa aikajärjestyksessä. Alkuvuodesta heti loppiaisen jälkeen meillä Social Return- projektin kokous Jurmalassa. Oikein leppoisa ja kiva kokous niinkuin tällä projektiryhmällä kaikki kokoukset sekä koko projektin läpivieminen oli. Mukavaa porukkaa meiltä Suomesta, Islannista sekä Latviasta.
Projekti jää jollain tasolla historiaan sen loputtua marraskuun lopussa, sillä maailmaa ravisuttanut talousromahdus iski ehkä koviten koko maailmassa näihin kahteen valtioon. Tuli kyllä mieleen molemmissa maissa vieraillessani että koskahan kupla puhkeaa. Jurmala on hieno paikka, hiekkarantaa ja kivoja pitsihuviloita rannikko täynnä. Halvimmat siinä 400 000 euroa. Ihmettelin edellisellä vierailullamme keväällä 2008 hintoja ja sitä että osa taloista oli tyhjillään ja remontin alla. Paikalliset kertoivat että omistajat odottavat vielä hintojen nousua. Ajattelin jo tuolloin että ans kattoo miten käy. Vuonna 2007 joulukuussa kun menimme projektin kick-off- kokoukseen Islantiin niin kävimme ensimmäisenä iltana porukalla syömässä ravintolassa, jonka nimi oli osuvasti ruutikellari suomennettuna. Paikalliset kehuivat että ravintolassa käy paljon julkkiksia ja silmäätekeviä. Söimme illalliseksi erilaisia pieniä syötäviä tapas-tyyppisesti, alkumaljana oli tietysti juhlallisesti samppanjaa. Kaikki olivat hyvällä mielellä ja projekti oli saamassa arvoisensa alun. Olin Suomessa vaihtanut 200 eurolla islannin kruunuja, vähän niinkuin toimintarahaksi. Ajattelin että maksan kahden hengen illallisemme niillä pois ja nostan sitten lisää seuraavana päivänä. Yllätys olikin suuri kun rahat eivät riittäneet. Visa lompakosta esiin ja maksamaan sillä. Muutin laskun loppusumman euroiksi ja hintaa illalliselle tuli 360 euroa. Ensituntuma Islantiin jäänee mieleen ikuisiksi ajoiksi, mutta en usko että ikinä tulen vierailemaan yhtä kalliissa ravintolassa. Loppuviikosta katsoimme äärimmäisen tarkkaan mitä suuhumme laitamme ja millä hinnalla!
|
|
Ei kommentteja.
Avainsanat:
islanti,
riika,
latvia,
social return
|
Maanantai 3.8.2009 klo 9:11 - kl
Kuumin kesälomakausi Suomessa alkaa olla ohi. Suomen ja Porin kesä on ollut tänä tapahtumia täynnä. Välillä tuntuu että onko niitä jo liikaakin liian lyhyellä aikaa. Elokuussa ihmiset palailevat töihin ja kouluihin mutta voisiko joku tapahtumista olla täyttämässä myös elokuuta tai syyskuuta. Keski-Euroopassa vasta aloitellaan lomakautta. Kesällä 2004 vietimme vaimon kanssa kesälomaa elokuun puolivälin aikoihin, kiersimme suomea. Itse pidän elokuisia vielä heinäkuisiakin kivempina lomakeleinä, ne on jotenkin raikkaampia ja iltojen pimentyminen tuo jo oman kivan mausteensa. Kierrellessämme vaan huomasimme kuinka tylsää Suomessa voi elokuussa olla. Päivällä mikään nähtävyys ei enää ole auki, illalla kylläkin. Miksi ihmeessä Suomessa ei voida siirtyä samanlaiseen kesälomarytmiin kuin muuallakin Euroopassa? Porissa siis tapahtumia piisasi. Lyhyesti jos kertaan omani kesän ajalta kahdet polttarit, yhdet häät, Itä-Länsi Kuopiossa, Pesiksen World Cup, Jazzit, Sonisphere. Ja siihen päälle sitten n. 25 pesispeliä joko nähtynä, pelattuna tai johdettuna. Mutta aikaa on silti ollut olla perheen kanssa enemmän kuin koskaan. Siitä taas on työ kärsinyt. Lomailin melko totaalisesti kesän syystä että kevät oli aika tiukka ja tiedän tulevan syksyn olevan rankka meidän perheessä vaimon reissatessa Jyväskylässä opinnoissaan.
Omat pesispelit lopetettuani olen osallistunut lajin parissa toimimiseen monella tavalla. UPVn A-poikien pelinjohtajana, ykkösjoukkueen katsomossa, World Cup-joukkueen valitsijana ja pelaajana, siitä tuliaisiksi tuli 2 maailmanmestaruutta. World Cup oli kiva tapahtuma, ja harjoittelu kohti vuoden 2011 Australian World Cupia pitänee kohta aloittaa, tosiasiassa suurin harjoittelu pitänee kohdistaa säästämiseen matkaa varten. Olisi kyllä enemmän kuin hienoa lähteä tuolle reissulle mukaan. Huoltajiakin kaivataan joten ilmoittautumisia otetaan vastaan. Syksy tuo tullessaan ainakin Ruotsin, Islannin, Turkin ja Italian projektikokoukset. Saunatilojen varaukset ovat syksyllä kysyttyä kamaa joten niissä kannattaa olla ajoissa liikkeellä nyt kun olen taas paremmin itsekin tavoitettavissa. Hyvää loppukesää kaikille!
|
|
2 kommenttia
.
|
Keskiviikko 15.4.2009 klo 9:55 - kl
Jääkiekkokausi on saatu päätökseen SM-liigan osalta. Se sai arvoisensa päätöksen kun Keski- Suomen ylpeys voitti historiansa ensimmäisen Suomen Mestaruuden. On hienoa että jääkiekossa on palattu aikaan että mestaruus voi mennä pääkaupungin, Oulun, tai Tampereen ulkopuolelle. Se antaa uskoa muillekin seuroille tekemiseensä. Jyväskylässä on tehty paljon oikeita asioita. Suurin merkitys näyttää olevan kasvot johtajuudelle antaneella Jukka Seppäsellä. Toisaalta on sääli että kiekkojoukkueet ovat Oy-pohjaisia liikelaitoksia mutta toisaalta se näyttää senkin että oikein johdettuna voidaan saada aikaiseksi paljon hyvää koko seutukunnalle. Jyväskylä viestii nyt dynaamisuuttaan eikä tee sitä vähiten Jypin ansiosta.
Kun katson tämän vuoden Ässien joukkuetta, valmennusta, seuraa, seuran hallitusta ja paikallista mediaa en näe kovinkaan paljon yhtymäkohtia tämän vuoden mestarijoukkueeseen. On helppo nähdä mitkä kaikki osaset eivät toimineet. Kun katsotaan urheilullisesti joukkuetta tältä vuodelta tuntui että se keskittyi välillä aivan epäolennaisiin asioihin. Ulospäin kuului joukkueen sisältä milloin mitäkin ja koko kausi tunnuttiin keskittyvän Suhosen ulostamiseen. Joukkue ja pelaajisto kaipaa uudistamista, vanhat toimintatavat on vietävä syrjään. Pitkäjänteisyyttä ei voida saavuttaa sillä että aina vaihdellaan valmentajaa ja siihen ei voi pelaajille enää antaa valtaa. Kukaan pelaaja ei voi nousta organisaatiota isommaksi. On aika katsoa peiliin yksilötasolla.
Valmennuksesta on puhuttu koko kausi, ja tuskin kukaan valmentaja, ehkä Jokereiden Glen Hanlonia lukuunottamatta, on kokenut vastaavaa ajojahtia ikinä minkä Alpo Porissa joutui kokemaan. Onni onnettomuudessa että hän on kokenut kiekon saralla melkein kaiken, juuri siksi Ässät pelaa vielä ensi kaudella liigaa. Sekasortoisessa tilanteessa hän oli ainoa joka säilytti rauhallisuutensa. Playoutit oli pelillinen katastrofi ja valmennuksen tulee kantaa niistä vastuunsa. Ehdottoman hyvää kaudessa valmennuksellisesti oli nuorten esiinmarssi. Ensi kaudeksi on esitellä joukko porilaisia uuden sukupolven pelaajia. Toinen asia mikä ilahdutti oli valmennuksen luottamus umpisurkean kauden pelanneeseen Eric Rasmusseniin. Eric nousi Ässien ratkaisupelaajaksi Sportsarjassa ja juuri tämän Juhani Tamminenkin tiesi keskittyessään nimenomaan Rasmussenin teilaamiseen joka käänteessä.
Yleisesti kun katson seuraa niin juniorien osalta tilanne on hyvä. Edustusjoukkue on matkalla parempaan suuntaan mutta nyt tarvitaan oikeita valintoja ja kykyä katsoa eteenpäin. Nyt se kuuluisa visio tarvitaan. Mikä se Ässillä voisi olla? Minusta sen tulisi olla jotain sellaista joka yhdistää Poria. Ässien tulisi tiedostaa että synkkänä talvena tässä kaupungissa ei paljon muuta tekemistä ole kuin kokoontua Isomäkeen jännittämään omien puolesta. Ässien tulee yhtenäistää kaupunkia., vähän kuten Pori Jazz tekee kesällä. Pori on aina ollut teollisuuskaupunki ja kiekon pelaajat duunariosastoa. Nyt seura tarvitsee ehdottomasti uusia toimintatapoja ja uudenlaista johtajuutta. Tiedottamisella on suuri merkitys nykyaikaisessa liiketoiminnassa, varsinkin kun puhutaan melko suurta liikevaihtoa tekevästä osakeyhtiöstä Ei nykyaikana seura voi jaella kolmesta suusta minkälaisia lausuntoja tahansa. Tässä kohtaa ihmettelen Aholaa, Suhosta ja Hirsimäkeä. Suhosella tuntui kauden mittaan aina olevan jokin muukin rooli kuin Ässien valmentajan rooli. Siihen olisi sekä tj Hirsimäen että pj. Aholan pitänyt puuttua. Koko ajan oli aistittavissa jonkinlaisia ihmeellisyyksiä seuran ympärillä ja lausunnoissa joita julkisuuteen tuli.
Paikallinen media on ollut täysin vastuutonta nostaessaan jatkuvasti esiin henkilövaihdokset. On typerän lyhytnäköistä toimintaa ajatella että asioita ratkaistaan pelkillä henkilövaihdoksilla. Mielestäni se kertoo journalistisesta kypsymättömyydestä. Sen sijaan toimintatavat ja seurakulttuuri kaipaavat uudistumista. Mielestäni paikallisen median tehtävä olisikin tarkastella asiaa seurajohtamisen näkökulmasta eikä niinkään pelillisten asioiden arvioinnista kun siihen ei kerran kompetenssia ole. Kysymys on siitä oppiiko organisaatio ilman henkilövaihdoksia, kysymys on kyvystä uusiutua ja sopeutua uusiin haasteisiin. Tällaiseen kykenevästä organisaatiosta käytetään nimitystä oppiva organisaatio. Oppimiskyky on muuttuvissa ympäristöissä ihmisen tärkein kompetenssi ja siihen liittyy olennaisesti kyky katsoa tulevaisuuteen ja nähdä eteenpäin. Nyt en ole varma voiko Ässistä tänä päivänä edes puhua organisaationa vai vaan joukkona yksilöitä.
Yhteenvetona toteaisin että Ässien viime vuonna tekemä 7 kohdan suunnitelma oli hyvä päänavaus parempaan seurajohtamiseen. Vuodessa on tapahtunut paljon hyvää mutta seuran toimintakulttuuri kaipaa 2000-luvun johtamista ja avoimuutta. Tässä kaupungissa on Ässillä on rajattomat mahdollisuudet saada aikaan paljon hyvää. Se on parhaimmillaan kaupunkilaisia kokoava suurempi voima, joka luo hyvinvointia ympärilleen. Lisäksi sillä on suuri merkitys koko maakunnalle, joka natisee liitoksissaan. Tämän vuosituhannen toimintatapoihin jääkiekkojoukkueen johtamisessa voi ottaa mallia vaikkapa Jyväskylästä tai Kuopiosta.
|
|
2 kommenttia
.
|
Tiistai 31.3.2009 klo 9:32 - kl
Viikonloppuna Suomi otti ainakin minulle yllättävän 0-2 voiton Walesissa jalkapallon MM-karsinnassa. Vaikka olen vannoutunut urheilun ystävä en ole tottunut luottamaan Suomen fudismaajoukkueen tasoon, siksi voitto minut yllätti. Esitys paineen alaisena, pakkovoiton edessä oli mielestäni jopa loistava. Minun arviossani peli ja sen tulos nousee hyvin korkealle maajoukkueen suorituksissa. Sitä korostaa vielä se että pelaajiakin puuttui Suomen muutenkin kapeasta ringistä.
Hieraisin silmiäni parikin kertaa kun pelin jälkimainingeissa lueskelin maanantaista iltasanomien urheilusivua. Is urheilutoimitus myöntyi antamaan Sami Hyypiälle ja Jari Litmaselle arvioksi pelistä 8, Jussi Jääskeläinen maalilla sai arvosanan 7 ja muuten sitten arviot olivat kuutosen ja seiskan väliltä melkeinpä kaikki.
Jäin suuresti ihmettelemään että joukkue pelaa karsintojen parhaan pelin paineen alaisena ja pelaajien arviot ovat tuota luokkaa??
Asiaa mietittyäni oli pakko laittaa palautetta Is urheilun toimitukseen ja kysyä muutamaa asiaa. " Onko pelaajissa tosiaan olemassa vielä noin paljon reserviä vai onko kirjoittajan arvio tässä kohtaa vailla realismia. Ilmeisesti joukkue on huomattavasti enemmän kuin osiensa summa? "
Pisteet IS urheilulle, vastine palautteeseen tuli saman päivän aikana. MIkko Knuuttila vastaa minulle:" Arvosanoissa on käytetty IS Veikkaajan tiukkaa arvostelukriteeriä, joka kuuluu näin:
"Arvosanoille 9 tai 10 yltäviä pelaajia nähdään erittäin harvoin. Arvosanoihin 8-9 tarvitaan todella erityinen ottelu, jossa pelaaja ei käytännössä tee virheitä tai loistaa aivan poikkeuksellisesti. 7 on hyvä suoritus ja kahdeksikkoon tarvitaan jo maaleja tai muita erikoismainintoja. 6 on peruspeli. 5-6 pääosin peruspeliä, mutta paljon parannettavaa. 4-5 epäonnistuminen ja 4 umpisurkea.
Eli 8 tarkoittaa jo todella hyvää peliä. Asteikko on ankara, mutta sitä on systemaattisesti käytetty näiden karsintojen alusta alkaen. Sitä pahoittelen kovasti, että arvosana-asteikon perustelu puuttui lehdestä. Ystävällälisesti, Mikko Knuuttila, IS Urheilu"
Lähetin vielä vastineeksi palautetta että on hyvä että on luotu kriteerit, näin vertailtavuus otteluiden välillä säilyy. IS Urheilun järjestelmä viittaa kouluarvosanajärjeltelmään mutta on kuitenkin täysin erilainen. Arvosana 6 on peruspeli, tuntuu todella ihmeelliseltä ainakin minun mielestäni. Pohtiikohan tällaista asiaa kukaan muu?
|
|
Ei kommentteja.
|
Maanantai 9.3.2009 klo 21:04 - kl
Kahvi meinasi mennä väärään kurkkuun kun kuulin "vahingossa" kahden ammattinäyttelijättären keskustelua vastikään avautuneessa La Stampa-kahvilassa Valtakadulla. Puhuessaan puhelimeen toinen näyttelijöistä kertoi ääneen että tulisi muuten mutta ettei nyt pääse sillä hänellä on kohta nuo Vaginaharjoitukset. Toki tiesin mistä oli kyse(Vaginamonologeja) mutta jonkun asiaa ymmärtämättömän korvaan asia olisi voinut kuulostaa lievästi ilmaistuna ainakin rohkealta;)
Sitten arvoitus loppuun, montako kaupungin työntekijää on tarvittu ao. kyltin tekemiseen?
|
|
Ei kommentteja.
|
Keskiviikko 11.2.2009 klo 10:53 - kl
Kohteliaisuuden huippu oli se autoilija joka pysähtyi kovasta vauhdista ja päästi minut yli suojatien maantiekadun ja rauhanpuiston risteyksessä. Erityisen kohteliaaksi tapauksen teki se, että itse olin ylittämässä suojatietä punaisella valolla pyörän kanssa ja autoilija tuli maantiekatua pitkin vihreillä. Autoilijan toimintaan taisi sisältyä jokin piiloviesti.
|
|
Ei kommentteja.
|
|
|
|
Ei kommentteja.
|
Tiistai 27.1.2009 klo 17:08 - kl
Helsingin Sanomat ja Satakunnan Kansa(27.1.09) uutisoivat Jyrki Kankaan siirtymisestä eläkkeelle Pori Jazzista ensi kesän jälkeen. Vastuu siirretään kolmihenkisille tiimille, jonka koostumus lehtijutun perusteella vaikutti siltä että jatkossakin saamme Porissa kesäisin nauttia laadukkaasta tapahtumasta.
Vuosituhannen alussa asuin pari kesää Imatralla. Siellä järjestetään kesäisin vastaavanlainen tapahtuma (kuin Pori Jazz on) nimeltään Imatra Big Band- Festival. Kiva tapahtuma ja vertaisin sitä jazzeihin siinä mielessä että merkitys seudulle lienee sama jos verrataan kaupunkien kokoja toisiinsa. Paikallisessa maakuntalehdessä Etelä-Saimaassa oli kolumni jossa toimittaja vertasi festivaaleja toisiinsa todeten, että BigBand- Festival on ohittanut Pori Jazzit musiikillisena tapahtumana. Nauroin tuolloin kirjoitukselle ja nauran edelleen. Merkitykseltään niitä voi verrata mutta ei muuten. Kulttuurimerkityksessä ei festivaaleista voi puhua edes samassa lauseessa.
Hesarin jutussa Kangas viittasi ohimennen kohtajulkaistavaan raporttiin Pori Tapahtumakaupunkina-2025, joka nimensä mukaisesti visioi Porin ja erityisesti Kirjurin tulevaisuutta tapahtumien järjestäjänä jatkossakin. Uskon että Timo Aron kirjoitus SK:ssa viittasi juuri tuohon raporttiin ja siihen että Pori profiloituu tapahtumien järjestämiseen kulttuurin saralla tulevaisuudessa. Kangas viittaa Hesarissa panimoalueen kehittämiseen kulttuurin tarpeisiin. Mielenkiintoista.
|
|
Ei kommentteja.
|
Maanantai 19.1.2009 klo 13:15 - kl
Seuraan Timo Aron ajatuksia Satakunnan Kansan välityksellä tarkasti. Syy lienee siinä että Timo uskaltaa visioida ja tuulettaa perusporilaisia päänuppeja välillä hieman lennokkaillakin ideoilla. Yyterin kaupunki-idea taisi olla sieltä lennokkaimmasta päästä mutta pidin viimeisimmästä ajatuksesta kehitellä ja profiloida Poria kulttuurikaupunkina. Vertailut eri maiden teollisuuskaupunkien välillä ovat jotain mitä Janne Toivonenkin kirjoitti Pori-kirjassaan.
Pori on jo kulttuurikaupunki, se profiloituminen vaan puuttuu. Tähän profiloitumiseen kuuluisi mm. olosuhteiden kuntoon laittamista ja markkinointia. Mutta kulttuuria ei Porista puutu. Ylpeydellä saatoin tämän todeta sunnuntai-iltana. Ensin kävin ihastelemassa ensimmäistä kertaa eläissäni Contakti-teatterissa näytelmää nimeltä Teuvo. Näytelmä oli loistava, teatterin puitteet eivät ole parhaasta päästä(olen vieläkin kylmissäni) mutta se luo toisaalta oman tunnelmansa ja tuo sopivasti karheutta ja uskottavuutta teatterin toimintaan. Näytelmä kosketti, siinä oli draamaa ja ilon hetkiä sopivasti määrin. Gösta Sundqvistin sanoitukset arkisista asioista sopivasti täydensivät kehystarinaa luoden uskottavan kokonaisuuden,Teuvon tarinan.
Sunnuntai-ilta jatkui tätä viikkoa puhuttavalla Obama-illalla, jossa edelleen sain tuntea ylpeyttä porilaisuudesta. Tuota suurta juhlaa(n. puoli miljoonaa ihmistä) varten oli hankittu suurimpia tähtiä kertomaan muutoksesta joka Obaman myötä on tuleva. Oma suosikkini oli ja on U2 mutta erityisen ylpeä olin siitä että paikalla oli kaksi juuri Jazzeilla käynyttä artistia. Mary J. Blige ja Stewie Wonder saivat Yhdysvaltain 44. presidentin jorailemaan ja hyräilemään biisien mukana rennolla meininkillä. Juuri kuten MJB teki viime kesänä Porin Kirjurinluodolla. Vielä joskus kun saataisiin nauttia U2:sta Porissa…
|
|
Ei kommentteja.
|
|
Vanhemmat kirjoitukset »
|
|
|